Ihastuin uudessa partio-ohjelmassa siihen, että aikuisen rooli nostettiin paremmin esiin. Mielestäni oli hienoa huomata, että aikuisella ihan aidosti on paikka lippukunnan toiminnassa. Tässä on kuitenkin pieni haaste. Milloin aikuinen on mahdollistaja ja milloin riippakivi?

Mahdollistava aikuinen on ihanteellinen. Lippukunnassa, jossa on paljon mahdollistajia, nuoret saavat kypsyä rauhassa. Ei tarvitse ruveta lippukunnanjohtajaksi 18-vuotiaana. Tai mikäli ryhtyy, niin ainakin on aikuista tukea saatavilla. Aikuiset voivat olla varsin tehokkaita taustavaikuttajia. Ne voivat järjestää lippukunnan myyjäiset tai avustaa muussa varainkeruussa. Heillä on oma paikkansa.

Aikuiset voivat myös olla riippakivi. Aikuinen voi olla se, joka sanoo ”ettei meillä ole tapana” tai ”ettei ennenkään ole näin tehty”. Mutta voiko aikuinen olla riippakivi huomaamattaan? Aikuinen voi kuvitella olevansa mahdollistaja. Hän tukee parhaansa mukaan, mutta tukee ehkä hieman liikaakin. Nuoret eivät ehkä otakaan koskaan lopullista vastuuta, sillä ne aikuisethan ovat mukana. Nuoret voivat siis olla ja temmeltää ja kadota. Kyllähän ne aikuiset hoitaa.

Aikuisen täytyy siis osata määrittää itse oma paikkansa. Missä voin tukea ja missä olen tiellä. Onko hyvä, että hallituksessa istuu liuta aikuisia? Heillä on varmasti näkemystä, mutta pääsevätkö nuoret silloin aidosti vaikuttamaan? Ei-himopartiolaisnuori, voi myös hyvin jättäytyä hallituksen ulkopuolelle, koska siellähän on tarpeeksi väkeä. Ehkä johtajien täytyykin kadota, jotta nuoret ottavat ohjat omiin käsiinsä. Entä jos johtajat katoavat? Silloin koko taakka kaatuu nuorille.

Aikuisena tasapainoileminen on yllättävän haastavaa.

Nappula

P.S. Tässä kirjoituksessa vastoin uutta ikäkausijakoa nuori = 18+ ja aikuinen lähemmäs kolmekymppinen.