Vielä joitain vuosia sitten ihmettelin sitä, miten johtajat lopettivat aktiivisen partiouransa. Omasta lippukunnasta moni katosi aika vähin äänin. Yhtäkkiä havahduin siihen, ettei jotakuta ollut näkynyt pitkään aikaan. Tuolloin kutsuin sitä feidaamiseksi. Mielestäni vielä ”nuoret” johtajat ikään kuin jättivät meidät muut pulaan tekemällä katoamistempun. Aktiivipartion olisi mielestäni voinut lopettaa vain hyvällä syyllä. Muutto toiselle paikkakunnalle, armeija tai lapsi kelpasi hyväksyttäväksi perusteluksi sille, ettei voinut enää osallistua viikkotoimintaan.

Päivä päivältä olen yhä varmempi siitä, että olen itse pian liittymässä tähän ”feidaajien” joukkoon. Jatkuva kitinä johtajistossa sai minut niin kypsäksi, etten jaksanut enää välittää. Samalla heitolla katosi myös motivaationi. Ymmärrän nyt paremmin miksi nuo johtajat aikanaan katosivat. Elämässä tulee vain se piste, kun partioämpäri on täynnä.

Minulla on vielä vuosi sudareita johdettavana. Se on myös vuosi lisäaikaa sille, että joku ehtii vielä tyhjentämään ämpärini. Ehkä syksyllä löydän uuden kipinän. Jos en, niin tätä rataa kulkiessani vuoden päästä siirryn eläkkeelle.

En usko, että koskaan tulen täysin irtaantumaan partiosta. Viikoittaisen toiminnan voin kyllä jättää syrjään, mutta jollain tapaa haluan jatkossakin pitää kiinni partiosta. Täytyy vain löytää uusi pesti. Ehkä piirissä on jotain jännittävää tarjolla.

Nappula