Olen monesti kuullut valitettavan siitä, että nuoria aikuisia ja aikuisia ei lippukunnissa riitä. Uskoisin, että hyvin harvassa lippukunnassa aikuisia kuitenkaan tietoisesti rekrytoidaan. Aikuiseen ei pure samat rekrytointikeinot kuin ekaluokkalaiseen, joten sudarirekryn sivutuotteena niitä harvemmin tupsahtelee lippukuntiin.

Aikuisten rekrytointi vaatii myös lippukunnalta oikeanlaista asennetta. Aikuisia täytyy enemmän maanitella, heidät täytyy vakuuttaa siitä, että heillä on kaikki tarvittavat taidot. Aikuiset tulee myös saada uskomaan siihen, ettei partio ole vain pallo jalassa. Partiossa tulee itse voida vaikuttaa, paljon aikaa siihen kuluttaa. Ja mikä tärkeintä myös johtaja saa partiosta itselleen jotain.

Nuorten aikuisten ja aikuisten rekrytoinnissa on muutama kompastuskivi, joihin koko operaatio voi tyssätä:

1. Lippukunta ei ole aidosti valmis ottamaan aikuisia vastaan. Uuden ihmisen on vaikea päästä jyvälle asioista. Häntä ei perehdytetä tarpeeksi ja hän voi kokea itsensä ulkopuoliseksi.

2. Uudelle johtajalle isketään heti ryhmä vedettäväksi. Ehkä aloitteleva johtaja haluaisi ensin haistella lippukunnan toimintaa. Pitkäaikainen sitoutuminen heti alkuunsa on varsin iso askel.

3. Johtajille ei järjestetä omaa toimintaa. Pitkänlinjan partiolaiset osaavat itse kehittää itselleen mieluista toimintaa. Uuden johtajan voi olla vaikea tätä tehdä, joten olisi hyvä, jos lippukunnassa olisi aktiivista toimintaa myös aikuisille. Vaikka aikuisen tehtävä on vetää toimintaa lapsille, moni uusi johtaja päätyy lippukuntiin itselle saatavien retkeilykokemusten takia.

4. Aikuiset eivät tiedä voivansa liittyä partioon. Itse olen viimeaikoina käynyt jo kolmen eri aikuisen kanssa saman keskustelun: ”Ai, sä olet partiossa? Mäkin olisin niin halunnut, mutta nyt aikuisena ei varmaan enää voi liittyä. Ai, voi vai? Mutta enhän mä osaa mitään. Eikö se muka haittaa? No, mutta täytyykö mun heti ottaa joku ryhmä…”

Kuinka avoimesti Sinä olet kertonut harrastavasi partiota? Olisiko aika tulla ulos kaapista?

Nappula