Partioburnout on jo täysin vakiintunut käsite. Entiset lippukunnanjohtajat jakavat jo suvereenisti kokemuksiaan: ”Silloin kun mä sain burnoutin…” Välillä tuntuu siltä, ettet edes voi olla TODELLINEN partiolainen, ellet ole joskus palanut loppuun, koska silloin et ole yrittänyt tarpeeksi. Et ole tarpeeksi laittanut muiden etua oman etusi edelle. Etkä ole ollut tarpeeksi aktiivinen.

Partiolaisen ihanteena on: tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa. Me seuraamme tätä lausetta kuin pässi narua. ”Partio on hieno harrastus. Siellä nuorillekin jaetaan vastuuta.” Se vastuu vainoaa sinua. Hyvä partiolainen on sellainen, joka ei jätä hommia tekemättä. Hän on oma-aloitteinen. Hän on aktiivinen. Tähän lisätään vielä tunnus ”ole valmis”. Voisitko mitenkään? Kyllä voin. Ehtisitkö hoitaa tämän? Tottakai. Haluaisitko ottaa tämän vastuullesi? Aina valmiina. ”Ei” on sana, jota ne TODELLISET partiolaiset eivät tunnista. Haluan olla avulias ja auttavainen sekä hoitaa velvollisuuteni. Ei ehkä ihme, että partiolaiset väsyvät tässä paineessa.

Burnout on kuitenkin siitä mielenkiintoinen asia, ettei se yleensä johdu työn määrästä vaan toimimattomasta työyhteisöstä. Pitäisikö siis huolestua lippukuntiemme tilasta mikäli niin moni lippukunnanjohtaja on palanut loppuun? Minkälainen työyhteisö näissä lippukunnissa on?

Itse en voi sanoa palaneeni loppuun. Sillä olen päättänyt olla välittämättä (olen sallinut sen itselleni siitä syystä, etten toimi lippukunnanjohtajana). Voin kuitenkin sanoa olevani todellisen kypsä. Olen kypsä siihen, etteivät johtajat keskustele keskenään. Olen kypsä selän takana jauhamiseen. Olen kypsä kärkkäisiin kommentteihin, joista toiset imaisevat koko herneenpalon nenäänsä. Olen erityisen kypsä siihen alituiseen valittamiseen, jota toisten toiminta tai toimimattomuus aiheuttaa. Syy on aina niissä toisissa, ei ikinä itsessä. Ja sitten kutsumme vielä itseämme suvaitsevaisiksi!

Partio on hieno harrastus. SP:n sivuilla sanotaan, että partio on vastavoima ”miks mun pitäis” ja ”ei kuulu mulle” –asenteille. Sikäli onkin varsin surkuhupaisaa, että juuri partio on kypsyttänyt minut siihen pisteeseen, että päätän olla välittämättä. Ehken siis olekaan TODELLINEN partiolainen, koska päätän säästää mieluummin oman mielenterveyteni kuin lähteä ratkomaan noita patoutuneita ihmissuhdekiemuroita.

Vanha sanonta kuuluu:  Kierrä minut elä kiroa, sanoi kivi kyntäjätä.

Nappula

P.S. Nykyisin tuo velvollisuus-ihanne on muutettu muotoon ”tuntea vastuunsa ja tarttua toimeen”. Se kuulostaa paremmalta.