Olen ollut partiossa aina, tai anakin siltä se tuntuu. Liityin partioon pienenä ekaluokkalaisena ja tässä sitä nyt ollaan. Kun lapsilta kysyy, miksi he käyvät partiossa, on vastaus usein sama: "siellä on kivaa". Kun minulta kysytään miksi olen partiossa, en osaa vastata.

Miksi ihmeessä olen partiossa? Sudenpentuna kävin partiossa varmasti siksi, että siellä oli kivaa, siellä leikittiin ja siellä olivat kaikki kaveritkin. Hieman vanhempana kävin partiossa tottumuksesta. Olin tottunut siihen ja joka kesäisiin leireihin. Ei tullut kesää ellen päässyt leirille. Jossain vaiheessa partiossa käyminen muuttui partiossa olemiseksi. Se ei ollutkaan enää viikoittaisia kokouksia vaan myös paljon muuta. Tuli vedettyä omaa ryhmää, käytyä retkillä ja osallistuttua lippukunnan arjen pyörittämiseen. Tällöin motivaattorina toimivat ystävät. Partiossa oli vahva verkosto, sitä tunsi kuuluvansa johonkin.

Nykyisin voisin sanoa partiossa olemisen sijaan eläväni partiota. Se ei ole vain harrastus, se on elämäntapa. Se on kietonut minut kuin mustekala lonkeroineen. En pysty enää erittelemään yhtä asiaa, minkä takia olen partiossa. Olen partiossa koska siellä on parhaimmat ystäväni, siellä pääse hyvin tutustumaan muihin ihmisiin, olen niin tottunut siihen, haluan antaa lapsille ja nuorille sen saman, mitä joskus itse sain, partiosta saan elämyksiä, partiossa voin vaikuttaa, partion avulla voin tehdä maailmasta paremman, uskon partioaatteeseen, partiossa opin paljon elämässä tärkeitä taitoja.... Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Yksinkertaiseen kysymykseen ei enää olekaan yksinkertaista vastausta. Ei etenkään niinä hetkinä, kun asiat ottava pannuun ja kysyn itse itseltäni miksi ihmeessä olinkaan partiossa.

Nappula